Aluksi oli pelotti lähteä toteuttamaan riparia joka toteutetaan kahden eri seurakunnan toimesta. Syytä pelkoon en tiedä, sillä olenhan ennenkin ollut toteuttamassa leiriä joissa leiriläiset, työntekijät ja isoset ovat useammasta eri seurakunnasta. Tässä pelkoa lisäsi tieto leirin sukupuolijakaumasta. Leiriläisinä oli 16 poikaa ja 1 tyttö. (Tähän saattoi jossain välissä leiriä tapahtua jotain hetkellisiä muutoksia...)
Leirin alussa jo huomasi että porukka on mahtava, ja tämän leirin tekeminen ei tule olemaan mitään pakko pullaa, ja ennen viimistä päivää ei todellakaan huudeta ja paiskota ovia tyylillä että "PÄÄSTÄKÄÄ MUT POIS TÄÄLTÄ ?!" Leirin viimeisenä iltana lähinnä itkettiin sitä että miksi pitää lähteä pois, ja miten onkaan ollut hyvä leiri ja kiitettiin ihmisiä mahtavasta leiristä ja vielä paremmasta yhteishengestä.
Tollasella porukalla voisi lähteä useamminkin tekemään leiriä, sillä leirin jälkeen ei mennyt sitä perus kolmea päivää nukkuessa. Nyt leirin jälkeen oli kyllä ihan kiva palata kotiin, mutta konfirmaatioon on kiva mennä ja moikkailemaan ihmisiä taas. Ja parhaiten tuon leirin tiivistää yhden leiriläisen tiivistys "Me tultiin tänne erillisinä ihmisinä, mutta me lähdetään pois täältä yhtenä porukkana." Ah, sydän meinasi sulaa tuossa kohtaa oikeasti.
Meilläpäs on vähän erinlaiset kysymykset. Ensimmäinen ja viides kysymys ratkaisi kaiken ;)
"Jos sä kuulut kaarinaan niin huuda Hei. Hei,hei! Jos sä kuulut Piikkiöön niin huuda hei! Hei, Hei! Jos sä kuulut PiKaan ja oot ylpeä siitä, jos sä kuulut PiKaan niin huuda Hei! Hei Hei!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti