Tarkoitushan oli jo raskaus aikana alkaa kirjoittaa blogia, mutta jotenkin ei vaan saanut itseään niskasta kiinni. Piti kumminkin käydä koulussa, tehdä töitä ja selvittää elämää. Raskaus ei muutenkaan ole ollut normaali. Ja pääsääntöinen syy kirjoittamattomuuteen on ollut työt ja koulu. Oikeasti.
Raskaus selvisi vasta kesäkuussa itselleni. Kesäkuun loppupuolella. Siinä kohtaa raskausviikkoja kasassa jo reilut 20. Ja nyt ennen kuin joku tulee moralisoimaan miten ei voi huomata olevansa raskaana. Perus "oireet" puuttuivat, kuten mahan kasvaminen ja kuukautisten pois jääminen ja ennen kaikkea positiivinen raskaustesti.
Noh, asia oli jonkin muotoinen positiivinen shokki. Ja siitä sitten suunnittelemaan elämää uusiksi. Lapsi luonnollisesti pidettiin. Loppuraskaus meni suhteellisen kivuttomasti. Mahasta ei tullut järjettömän suurta. Onneksi. Ainoana vaivana oli raskaushepatogeesi. Eli jotkut maksa-arvot ja sappihappoarvot nousivat loppuvaiheessa korkeaksi, ja aiheuttivat kutinaa, mikä taas esti nukkumisen. Parannuksena tähän tautiin on ainoastaan synnytys, mutta lääkkeillä voidaan helpottaa odottavan äidin oloa. Itselläni lääkkeistä ei ollut hyötyä. Joten synnytys päätettiin käynnistää kun raskausviikkoja oli kasassa 38+1 ja päivämäärä oli 4.10.2013.
Synnytys ei kumminkaan käynnistynyt tuolloin 4.10. Jotain hyvin lieviä supistuksia saatiin aikaiseksi, mutta se siitä. 5.10 pidettiin käynnistämis yrityksistä välipäivä, mutta se jouduttiin siltikin viettämään osastolla. Jiihaa, 4 seinän sisällä seurana huono telkkarikuva. Noh 6.10 jatkettiin käynnistämisyrityksiä. Ensimmäinen eikä toinenkaan tabletti vaikuttanut mitenkään ja itsellä alkoi jo usko loppua, kun sain kolmannen tabletin ja mitään ei tuntunut. Käyrille kyllä kuulemma piirtyi supistuksia. Kätilö ehdottikin että jos lähtisin vähän kävelämään ulkopuolelle ja katsomaan jotain muuta kuin sairaalan seiniä, niin saisin mieltä pirteämmäksi (tässä kohtaa jo kyllästytti sairaalan seinät..) ja tulisi käveltyä ehkä hieman enemmän kuin Salon sairaalan viidennenkerroksen käytäviä.
Sairaalavaatteet pois päältä ja omat vaatteet päälle, suunnaksi lähistöllä oleva ABC. Paluumatkalla noin kello 1945 alkoivat tuntuvat ja säännölliset supistukset. Hurraa sitä tunnetta siinä kohtaa, sillä tiesi että nyt on mahdollista että jotain oikeasti voisi tapahtuakkin. Ylämäki hitaasti ja varmasti loppuun ja paluu osastolle.
Tästä alkoikin pitkän pitkä tie..
Synnytys kesti vaivaiset 22 tuntia ja 5 minuuttia. Kivun lievityksenä jumppapallo, lämpöpussit, amme, ilokaasu ja epiduraali. Epiduraali pistettiin vasta siinä kohtaa, kun olin auki sen 7 cm ja synnytys kestänyt jo sen reilut 15 tuntia. Tähän saakka selvisin autuaan onnellisena pelkällä ilokaasulla ja ammeessa oleilulla. Jossain välissä aamua mietin itsekseni että voisin harkita jopa synnyttäväni ilman puudutusta. Onneksi kumminkin otin epiduraalin, sillä sain nukuttua sen 1,5 tuntia synnytyksen aikana. Kyllä pystyin nukkumaan kesken synnytyksen. Sen jälkeen kun epiduraalin aiheuttama horkka saatiin lantumaan. Herättyä vielä toinen annos epiduraalia ja puoli tuntia myöhemmin ilmoitetaan että voisin jo ponnistaa.
Ponnistusvaihe ei onneksi ollut mikään järkyttävän pitkä 35 minuuttia. Ja poika syntyikin terveenä maanantaina 7.10.2013 klo 17.35. Helpotuksen määrää kun synnytys oli ohi. En sanoisi että synnytys olisi ollut jotenkin vaikea tai mitään. Pitkä se vain oli. En missään välissä kärsinyt ylitse pääsemättömistä kivuista. Okei ehkä siinä kohtaa, kun mietittiin mikä puudutus laitetaan. Ja siinä kohtaa, kun odotettiin sitä epiduraalia.
Sairaalassa tuli vietettyä aikaa yhteensä 11 päivää. 11 todella pitkää päivää. Itse toipusin synnytyksestä yllättävän nopeasti, sen jälkeen, kun olin saanut sen kaksi pussia punasoluja, kun hemoglobiini putosi 84. Oli hieman hutera olo. Noh oma vointi kun oli kohdillaan ja alkoi jo elättelemään kotiin pääsystä, saa poika tuomion sinivalohoidosta korkeiden bilirubiiniarvojen takia. Tämän takia sairaalassa olo venyi ja seinät alkoivat kaatua hormonihuuruisen tuoreen äidin niskaan. Lauantai oli päivistä hirvein, sillä poika, tällä hetkellä kutsuma nimeltään Rontti, joutui tuplavaloon ja näin ollen pois vierihoidosta.
Nyt kumminkin ollaan oltu viisi päivää kotona, ja kaikki tuntuu sujuvan hyvin Rontti ei ole enää niin keltainen ja jaksaa syödä paremmin ja jaksaa jopa seurustella aina silloin tällöin muutaman hetken!
Nyt sitten kotona jäätävä kasa papereita, joita pitäisi täyttää ja hoitaa asioita. Kuten ristiäiset ja isyyden tunnustaminen. Mikä aiheuttaa harmaita hiuksia. Noh, kaipa se tästä! Lastenvalvoja tavattu jo kertaalleen. Ensi kerralla toivottavasti ollaan molemmat paikalle, jotta saadaan pojalle isä myös virallisesti.
Katsotaan, jospa ehtisi päivitellä vauva-arjesta enemmänkin jossain välissä!
Tässä kumminkin hyvin epätarkkaan viime aikaiset tapahtumat (:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti