Muutama viikko taas vierähtänyt ilman päivittelyä. Enkä kyllä aio pahoitella. Olen kerrankin panostanut kouluun edes jossain määrin, sekä työssäkäymiseen. Olen yrittänyt epätoivoisesti saada elämääni järjestykseen. Vastoin käymisiä on ollut taas enemmän kuin pienen ihmisen tulisi kestää. Siltikin edelleen mennään eteenpäin, kiitos perheen ja kahden hyvän ystävän.
Käänne kohta taisi olla viime viikonlopun leirin hiljaisuuden retriitissä. Retriitti ei ollut kuin tunnin mittainen ja ensimmäinen vajaa puoli tuntinen meni helposti vältellen oman mieleniskuja. Sen jälkeen ei ollut helppoa, vaan iskut piti ottaa vastaan kuin nainen. Ihmisen mieli onkin ehkä oma pahin vastustaja. Vartin verran ehdin noita iskuja ottaa vastaa, kun piti lähteä ehtoollismessuun. Pientä taukoa omalta mieleltä, mutta tuon jälkeen iskut tulivat entistä pahempana. Mutta selvisin kiitos työntekijämme ja kaverini.
Ja nyt muutaman päivän jälkeenpäin on tajunnut että tuo tuli ihan oikeaan väliin. Sillä nyt tajuaa taas ettei kaikki ole niin vakavaa, ja kaikesta selviää. Elämää ei pidä murehtia liikaa eteenpäin, eikä katsoa liikaa taaksepäin vaan pitää muistaa keskittyä tähän hetkeen. Sillä elämme tässä ja nyt. Ja joku aivan varmasti ohjaa meitä eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti