Ja nähtävästi jäänyt päivä välistä.
Paras ystäväni, on Outi. Ikää hänellä on nykyään 20 vuotta. Tutustuasemme hän oli nuorempi. Oli vuosi 2007, molemmat onnettomina oman elämänsä luusereina aloittivat lukion Turussa ja vielä samassa lukiossa, samalla psykologian 1. kurssilla vielä. Tuo meidän ns. Parempi puolisko vain sattui olemaan myöhässä. Tuolloin halveksin mokomaa tapaa, mutta nykyään tuo on suuressa arvostuksessa, sillä muuten emme olisi tuskin ikinä törmänneet. Jollain korkeammalla tahollakin tässäkin oli sormensa pelissä. Sillä muuten olisimme todennäköisesti törmänneet tuomaan sillalla... Ja ihan hippasen eri merkeissä.
Nyt sitten törmäsimme psykologian alotuksella ja tehtävänä kehua vierustoveria maasta taivaisiin, ja ensimmäinen mieleen tuleva asia on että tekisi mieli haukkua toinen pystyyn myöhästymisen takia pystyyn. Ja toinen osapuoli taisi havaita millainen nipottaja tuolloin olin, ja valittaa moisesta asiasta allekirjoittaneelle. Ja samalla käskeä vähän relaamaan elämässä.
No yhteistä taivalta on nyt takana reilut neljä vuotta, ja mitään ei kaduta. EI MITÄÄN. Kaikki loistavat ja ei niin ehkä tapahtuma hetkellä loistokkaat hetket. Ollaan talutettu toisiamme kotiin ja tiedetään toisistamme KAIKKI. Ja nyt joku kauhistelee että kaikki. No ihan oikeasti kaikki. Tyyliin milloin toinen viimeksi käynyt vessassa ja niin edelleen.
Siltikin kilometrejä nykyään on välissä huimaavat 200 kilometriä. Toisaalta ei kirjojen mukaan kovin kauan, mutta siltikin toinen meistä on koulussa Järvenpäässä ja toinen on töissä Turussa. Mikä hitto tässä sitten meitä oikein pitää yhdessä, kun ei edes seurustella toistemme kanssa? Saattaapi olla että olemme toisistamme hieman riippuvaisia. Ihan vaan hieman
Mutta näillä mennään, nähtävästi ei päästä toisistaan eroon ees, vaikka olisi 1000 kilometriä välissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti