Päivä 7 - paras ystäväni

Ja nähtävästi jäänyt päivä välistä.

Paras ystäväni, on Outi. Ikää hänellä on nykyään 20 vuotta. Tutustuasemme hän oli nuorempi. Oli vuosi 2007, molemmat onnettomina oman elämänsä luusereina aloittivat lukion Turussa ja vielä samassa lukiossa, samalla psykologian 1. kurssilla vielä. Tuo meidän ns. Parempi puolisko vain sattui olemaan myöhässä. Tuolloin halveksin mokomaa tapaa, mutta nykyään tuo on suuressa arvostuksessa, sillä muuten emme olisi tuskin ikinä törmänneet. Jollain korkeammalla tahollakin tässäkin oli sormensa pelissä. Sillä muuten olisimme todennäköisesti törmänneet tuomaan sillalla... Ja ihan hippasen eri merkeissä.

Nyt sitten törmäsimme psykologian alotuksella ja tehtävänä kehua vierustoveria maasta taivaisiin, ja ensimmäinen mieleen tuleva asia on että tekisi mieli haukkua toinen pystyyn myöhästymisen takia pystyyn. Ja toinen osapuoli taisi havaita millainen nipottaja tuolloin olin, ja valittaa moisesta asiasta allekirjoittaneelle. Ja samalla käskeä vähän relaamaan elämässä.

No yhteistä taivalta on nyt takana reilut neljä vuotta, ja mitään ei kaduta. EI MITÄÄN. Kaikki loistavat ja ei niin ehkä tapahtuma hetkellä loistokkaat hetket. Ollaan talutettu toisiamme kotiin ja tiedetään toisistamme KAIKKI. Ja nyt joku kauhistelee että kaikki. No ihan oikeasti kaikki. Tyyliin milloin toinen viimeksi käynyt vessassa ja niin edelleen.

Siltikin kilometrejä nykyään on välissä huimaavat 200 kilometriä. Toisaalta ei kirjojen mukaan kovin kauan, mutta siltikin toinen meistä on koulussa Järvenpäässä ja toinen on töissä Turussa. Mikä hitto tässä sitten meitä oikein pitää yhdessä, kun ei edes seurustella toistemme kanssa? Saattaapi olla että olemme toisistamme hieman riippuvaisia. Ihan vaan hieman

Mutta näillä mennään, nähtävästi ei päästä toisistaan eroon ees, vaikka olisi 1000 kilometriä välissä.

Ja vapaata päivitystä tähän väliin

On taas päivittäminen jäänyt vähille vaikka on niin sattunut kuin tapahtunutkin.
On opiskeltu, on vietetty opiskelijan vapaa-aikaa ja sitten on taas oltu sitä kilttiä isosta, mikä on nyt välillä pakollinen rauhottuminen aina tähän opiskelija elämään.

Opiskelu nyt on mitä on tehtävät paukkuu osa bumerangin lailla takaisin. Niitä ei nyt jaksa ajatella sen enempää. Vaan loma on enemmän mielessä, rästien teko on kyllä osa lomaa valitettavasti. Mutta hyvin menee ja kyllä tästä koulusta vielä selvitään. Opiskelu tällä kuitattu ja sillä selvä.

Opiskelijan vapaa-aika on mennyt aika tarkalleen kuskina tai sitten täällä Vantaan Korsossa on tullut ehkä hieman ns. Opiskelijaelämää vietettyä. Mutta rankka opiskelu vaatii rankat huvit. Töitä on yritetty hakea, mistään ei mitään löydä. Tai löytää niin se ei sitten sovi aikatauluihin. Mutta siinähän se menee koulutehtäviä tehdään ja kavereita ehditään näkemään. Parempaan päin pikku hiljaa

Isostelusta sen verran että viime viikonloppu meni levottomasti joululeirillä, minne löytäminen oli pelon alla vielä lähtöpäivänä. Mutta sitten viisaana naisena, keksin vinkua ajo-ohjeet kaverilta, mutta helpompi vaihtoehto ajaa toisen perässä. Perille löydettiin oli keli mitä oli. Perillä oli meno mitä levottaminta ja rentouttavinta, ihania ihmisiä ja ajatukset pois koulusta heti kun perjantaina saatiin tarvittavat tiedostot ladattua koneelle. Leiri meni kynttiöitä muokatessa ja sulatellesa. Ja myös jouluseimi joulun teeman mukaisesti tuli leivottua ! Ah, mahtavuutta luovuus pääsi alun vaikeuksien jälkeen kukoistamaan... Tämä luovuus näkyi myös, kun kaksi nuorisotyön opiskelijaa lyö äärettömän viisaat päänsä yhteen ja muokkaa esirukousta ja synnintunnusta muiden leiriläisten ideoista. Ehkä ne jonain päivänä vielä julkaistaan vielä..

Päivä 8 - Se hetki

Ja ensimmäinen ajatus tästä kysymystä on että mitäs kettua? Enhän minä nyt mitään yhtä tiettyä hetkeä voi valita. No miljoonista vaihtoehdoista valittua, valitsin nyt lähihistoriasta hetken... Meinaan sen kun kuulin että olisi sitten mahdollisuus päästä opiskelemaan DIAK:n sosionomi+kirkon nuorisotyönohjaaja koulutukseen.

Kello taisi olla jotain hieman vaille kymmentä kun puhelin soi elokuun alussa tiistai aamuna. Katsoin numeroa ja miettisin että vastaanko vai enkö? No päätin vastata ja Diakin Järvenpään yksiköstä opinto toimistosta soiteltiin. Puhelu meni jotenkin näin (Diakin toimiston henkilö D ja minä M)

D: Huomenta, nyt olisi sillainen tilanne, että sinulla olisi mahdollisuus tulla opiskelemaan peruutuspaikalta meille. Alkaisi 20.8 klo 9 opiskelu.
M: Anteeksi, voisitko toistaa??(Ajatukset: Mitäh?!)
D: Niin olisi mahdollisuus aloittaa opiskelu peruutuspaikalta?
M: Saisinko miettiä vaikka tämän päivän, on kumminkin toinen opiskelupaikka toisen asteen koulutuksessa mahdollisuus..
D: Tietysti, lähetän paperit samantien ykkösluokassa, mutta päätä nopeasti sillä muitakin halukkaita on mahdollisesti vielä jäljellä. Varoitusaika on tietysti hieman lyhyt
M: Joo laita paperit niin keskustelen asiasta parin henkilön kanssa.


Siinä oli oleellinen siitä keskustelusta, mutta tuosta nousin ehkä nopeiten ikinä ylös. Soitin ensimmäisenä äidille sen jälkeen parhaalle ystävälleni että nyt olisi tilanne, että muutan 200 km päähän opiskelemaan ja vähintään  3,5 vuodeksi..

No tilanne oli se että opiskelupaikka otettiin vastaan ja sen jälkeen alkoi järjestely ja kaikki muu sompailu. Se taas on oma tarina ja se kerrotaan myöhemmin jos jotakin kiinnostaa.

Tuo hetki oli huumava ja äärettömän sekava. Mutta hieno, sillä elämä siitä on muuttunut ja paljon.